Ateljee Bloom by Noora

Reittiohjeet Verkkosivusto Ota yhteyttä: Yritys

Ateljee Bloom by Noora Paint & Wine -kurssit Joensuussa

Kaikkien niiden vuosien ja mutkien jälkeen päädyin lopulta opiskelemaan taiteen maisteriksi. Ja muistan edelleen sen tun...
30/10/2026

Kaikkien niiden vuosien ja mutkien jälkeen päädyin lopulta opiskelemaan taiteen maisteriksi. Ja muistan edelleen sen tunteen, kun ymmärsin, että olin vihdoin kotona. ❤️

Kaipa tämän kaiken tarkoitus on muistuttaa sinuakin siitä, että omaa sisäistä paloa kannattaa kuunnella. Sanoivat ympärillä olevat ihmiset mitä tahansa.

Meillä on kuitenkin vain yksi elämä. Ja olisi aika surullista käyttää se siihen, että yrittää olla jotain muuta kuin mitä oikeasti haluaisi olla. ❤️

Olen kaivannut kuvittamista. Siis ihan valtavasti. ❤️Viime aikoina olen penkonut vanhoja kuvitusarkistojani, ja niiden ä...
27/10/2026

Olen kaivannut kuvittamista. Siis ihan valtavasti. ❤️

Viime aikoina olen penkonut vanhoja kuvitusarkistojani, ja niiden äärellä tuo ikävä on vain kasvanut.

Tänään tartuin pitkästä aikaa kynään ja paperiin. Kööpenhaminassa 2023 ottamistani valokuvista inspiroituneena aloin luonnostella joulutaloja. Luonnostelun jälkeen kaivoin akvarellit esiin ja uppouduin maalaamiseen. 🖌️

Kuuntelin samalla kirjaa ja yhtäkkiä huomasin maalanneeni lähes koko päivän. Lopulta niska ja hartiat alkoivat ilmoitella, että nyt voisi olla ihan hyvä hetki pitää tauko. 😅

Päivän päätteeksi ehdin vielä skannata kuvituksen ja aloittaa sen käsittelyn koneella.

Ja voi miten ihana päivä olikaan! ❤️

En edelleenkään nauti digitaalisesta piirtämisestä. Minun kuvitukseni syntyvät hyvin perinteisin menetelmin; kynillä, tusseilla, akvarelleilla ja siveltimillä. Tietokone tulee mukaan vasta siinä vaiheessa, kun käsin tehty kuvitus on valmis.

Tuntui niin hyvältä palata oman ydinosaamiseni äärelle. Siihen tekemiseen, jota olen viime aikoina kaivannut ihan erityisen paljon.

Yrittäjän arki täyttyy helposti kaikesta muusta. Kursseista, suunnittelusta, markkinoinnista, somesta, laskutuksesta, kirjanpidosta, asiakaspalvelusta ja loputtomasta määrästä hoidettavia asioita. Jossain siinä kaiken keskellä yksi itselleni rakkaimmista asioista on jäänyt aivan liian vähälle.

Olenkin päättänyt, että haluan jatkossa raivata työarjestani enemmän tilaa kuvittamiselle. Ihan tietoisesti.

En kuitenkaan haaveile mistään hillittömästä tuotevalikoimasta. Haluan ennen kaikkea piirtää, maalata, luoda uusia kuvituksia ja katsoa mihin se vie.

Ja tiedättekö mitä muuta tajusin arkistoja penkoessani? Miten valtavan paljon siellä onkaan käyttämätöntä potentiaalia! Vuosien varrella syntyneitä kuvituksia, jotka eivät ole koskaan päätyneet tuotteiksi.

Olisi suorastaan sääli jättää kaikki ne aarteet arkistojen uumeniin.

Niinpä tarrat ja kortit tulevat varmasti pysymään valikoimissa jatkossakin. Uusien kuvitusten rinnalla tullaan näkemään myös vanhoja helmiä. ❤️

Kaikkein ihaninta tässä päivässä oli tunne siitä, että olin taas aivan oman tekemiseni ytimessä. 😍

Tein jotain, mitä olen yrittäjänä lykännyt liian pitkään. Nostin hintoja. 💸Mun kurssihinnat ovat pysyneet pitkään samall...
26/10/2026

Tein jotain, mitä olen yrittäjänä lykännyt liian pitkään. Nostin hintoja. 💸

Mun kurssihinnat ovat pysyneet pitkään samalla tasolla, vaikka lähes kaikki yritystoimintaan liittyvät kulut ovat vuosien varrella nousseet.

Ja tiedättekö, hinnoittelu on yksi yrittäjyyden vaikeimmista asioista. 🫢

Haluaisin, että mahdollisimman monella olisi mahdollisuus osallistua kursseilleni, m***a samalla yritystoiminnan pitäisi olla kannattavaa. Ja olisi tietysti ihan mukavaa saada tästä työstä itselleenkin kohtuullinen korvaus. 😅

Ajattelin avata teille hieman sitä, mitä yhden kurssipaikan hinta oikeastaan pitää sisällään. Sillä 55 euron kurssimaksu ei tarkoita sitä, että yrittäjän tilille jäisi 55 euroa omaan käyttöön.

M***a samalla haluan puhua myös jostain suuremmasta.

Siitä, miten paljon yksittäinen pienyrittäjä joutuu tekemään töitä pitääkseen oman toimintansa elossa.
Ja miten suuri merkitys asiakkaiden valinnoilla on sille, millaisia palveluita, elämyksiä ja kulttuuria omassa kaupungissamme on tarjolla.

Vuoden 2027 alusta normaalin Paint & W**e -kurssin hinta nousee 55 eurosta 59 euroon.

Neljä euroa lisää. Pieni muutos yksittäisen kurssipaikan hinnassa, m***a yksi askel kohti kestävämpää yrittäjyyttä.

Ja kiitos teille kaikille, jotka olette näiden vuosien aikana osallistuneet kursseilleni ja mahdollistaneet sen, että saan tehdä tätä työtä. ❤️

Mitä ajatuksia pienyrittäjän hinnoittelu herättää sinussa?

Huomasin tänään jotenkin potevani huonoa omaatuntoa siitä, että menin ihan julkisesti kehumaan omia kuvituksiani. 🧐Sitte...
21/10/2026

Huomasin tänään jotenkin potevani huonoa omaatuntoa siitä, että menin ihan julkisesti kehumaan omia kuvituksiani. 🧐

Sitten ajattelin, että hetkinen. Enkö siis saisi olla ylpeä tekemisistäni? Siitä, mitä osaan ja mitä teen työkseni?

Ja kun aloin miettiä, mistä tämä ristiriita oikein kumpuaa, päädyin johonkin aika syvälle juurtuneeseen käsitykseen suomalaisesta vaatimattomuudesta.

Siihen, että omia onnistumisia saa kyllä juhlia, kunhan sen tekee tarpeeksi hiljaa. Että muiden antamat kehut saa ottaa kiitollisena vastaan, m***a itseään kehuessa pitää olla vähän varovainen. Ettei nyt vain vaikuta ylimieliseltä.

Ja onhan se oikeastaan aika kummallista.

Olen tehnyt vuosia töitä kehittääkseni omaa osaamistani. Olen opetellut, kokeillut, epäonnistunut, onnistunut ja tehnyt valtavasti töitä sen eteen, että olen tänään tässä.

Miksi minun pitäisi vähätellä sitä kaikkea?

Varsinkin luovalla alalla, jossa omaa osaamista joutuu jatkuvasti todistamaan ja jossa kilpailu on kovaa, olisi aika tärkeää osata myös arvostaa omaa tekemistään.

Minä saan olla ylpeä siitä, mitä osaan. Ja niin saat sinäkin. ❤️

Jäin kuitenkin miettimään, kuinka moni muu tunnistaa tämän saman ristiriidan. Miksi toisen kehuminen tuntuu niin luontevalta, m***a oman osaamisen ääneen tunnustaminen voi tuntua melkein nololta?

Viime aikoina oon puhunut täällä paljon yrittäjän arjesta, vastoinkäymisistä ja kaikesta siitä vähän vähemmän mairittele...
14/10/2026

Viime aikoina oon puhunut täällä paljon yrittäjän arjesta, vastoinkäymisistä ja kaikesta siitä vähän vähemmän mairittelevasta puolesta.

Niin onpa ihanaa päästä välillä jakamaan myös tällaisia uutisia! 🥹❤️

Havahduin tässä huomaamaan, että kaikki ne vuodet, joiden aikana oon kehittänyt omaa osaamista, kokeillut uutta ja rakentanut omia konsepteja, ne alkaa vihdoin kantaa hedelmää. 🤩

Oon ihan valtavan iloinen ja kiitollinen siitä, että saan viedä mun kehittämiä koulutuksia yhä laajemmalle ja tehdä yhteistyötä upeiden kesäyliopistojen kanssa! ❤️

Iso kiitos luottamuksesta Päijät-Hämeen, Vaasan ja Hämeen kesäyliopistoille. 😍

Tänään aion olla tästä ihan kunnolla ylpeä! ❤️

Päijät Hämeen kesäyliopisto
Vaasan kesäyliopisto - Vasa sommaruniversitet
Hämeen kesäyliopisto

🍂☀️💻Tässä on yksi asia, jonka helposti unohtaa:kun perustin yritykseni vuonna 2009, Facebook oli Suomessa vasta kunnolla...
07/10/2026

🍂☀️💻

Tässä on yksi asia, jonka helposti unohtaa:
kun perustin yritykseni vuonna 2009, Facebook oli Suomessa vasta kunnolla lyömässä läpi.

Yrityssivut ja Facebook-mainonta olivat varmasti jo olemassa, m***a somemarkkinointi ei vielä ollut sellainen itsestäänselvä osa pienyrittäjän arkea kuin nyt.

Ei silloin yrittäjyyskoulutuksissa puhuttu Reelseistä, algoritmeista, sisältöstrategioista tai siitä, kuinka m***a kertaa viikossa pitäisi näkyä kameralle (en usko, että silloiset kouluttajat niistä edes tiesivät mitään, sillä somea ei koulutuksissa mainittu sanallakaan).

Ja nyt, 17 vuotta myöhemmin, yksi iso osa yrittäjän työstä on juuri sitä: oman työn tekemistä näkyväksi joka päivä.

Ajat muuttuu! Mut enpä olisi 17 vuotta sitten tiennyt, miltä yrittäjän arki tänä päivänä voi näyttää.

🐉🎨🫟Olen miettinyt viime viikkoina sitä, miten yksi epäonnistuminen voi vaikuttaa luovuuteen. Mulla se tapahtui yhden työ...
01/10/2026

🐉🎨🫟

Olen miettinyt viime viikkoina sitä, miten yksi epäonnistuminen voi vaikuttaa luovuuteen.

Mulla se tapahtui yhden työssä tehdyn virheen jälkeen. Siihen liittyi häpeää, stressiä ja aika voimakas tunne siitä, että olin menettänyt hetkeksi otteen omasta tekemisestäni.

Sen jälkeen en ole maalannut.

Siinä on jotain olennaista luovuudesta.

Luovuus tarvitsee tilaa leikkiä, kokeilla ja tehdä myös huonosti. Se tarvitsee rohkeutta olla tietämättä, mitä lopputuloksena syntyy. Se tarvitsee mielen vapautta.

Mun täytyy hetki nyt vain odotella, antaa sille liekin syttymiselle aikaa. Lohikäärme vielä palaa. Tiedän sen.

Onko joku kokemus joskus samm***anut sun luovuuden hetkeksi?

Osoite

KauppaKatu 11
Joensuu
80100

Ilmoitukset

Saat tiedon ensimmäisenä: lähetämme sinulle sähköpostia, kun Ateljee Bloom by Noora julkaisee uutisia ja tarjouksia. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua tilauksen milloin tahansa.

Ota Yhteyttä: Yritys

Lähetä viesti: Ateljee Bloom by Noora:

Oikopolut

Jaa

Lähellä olevat laitteiden palvelut


Muut Suunnittelupalvelut kohteessa Joensuu

Näytä Kaikki