Sannan Rauta ja Puutarha

Soita Reittiohjeet Verkkosivusto

Sannan Rauta ja Puutarha Pienen kylän oma rauta- ja puutarhakauppa, josta saa kaikenlaista puutavarasta kesäkukkiin.

20/10/2026

Keskiviikkona suljen poikkeuksellisesti jo klo.12.

Eli huomenna rautakaupan ovet avoinna vain 9-12.

Paikat viritetty seuraavaa sesonkia varten 👌Saattaapi hetkeksi aikaa riittää 😅
06/10/2026

Paikat viritetty seuraavaa sesonkia varten 👌

Saattaapi hetkeksi aikaa riittää 😅

23/08/2026

Alkaa syksy jo hiljalleen tekemään tuloa ja sen myötä rautakaupallakin on jo asiakasvirrat vähenemään päin 😊

Siksi siirrymmekin huomisesta alkaen syksyn aukioloaikoihin:

Ma Suljettu
Ti-Pe 9-16
La 10-13
Su Suljettu

Eli tuo maanantai tiputetaan pois pelistä. Pyrin kuitenkin pitämään puhelinta mukana (ainakin muutamana ensimmäisenä maanantaina), joten saa soitella. Itse olen toisaalla työmaalla, m***a rautakauppaahan voidaan tehdä myös etänä 😅

Tässä kohtaa lämmin kiitos jälleen yhdestä kesästä kaikille asiakkaille ja yhteistyökumppaneille ☺️ Ja vaikka se kesä alkaakin olemaan ehtoon puolella, niin syksy on oikein hyvää aikaa rakentaa 😊

16/08/2026

Huomenna maanantaina rautakauppa SULJETTU!

Kauppias lähtee hankintamatkalle. Puhelin kuitenkin mukana, joten rohkeasti vain soittoa, niin saadaan asiointi mahdollisesti onnistumaan 👌

Tilasin vielä edessä häämöttävän syksyn kunniaksi hallin täyteen puuta, joten nyt on taas varastot pinkeänä 👌😊
07/08/2026

Tilasin vielä edessä häämöttävän syksyn kunniaksi hallin täyteen puuta, joten nyt on taas varastot pinkeänä 👌😊

10/07/2026

Muistutuksena vielä huomisesta aukioloajan muutoksesta!!

Lauantaina rautakauppa avoinna 8-10!

Eli hieman aikaisemmin liikenteeseen, jos tarvetta asioinnille 😊

08/07/2026

Lauantaina 11.7. poikkeukselliset aukiolojat!

Rautakauppa auki 8-10. Tervetuloa siis ostoksille jo hyvissä ajoin 😊

Sateisen alkuviikon kunniaksi loput kesäkukat 2€/kpl ☺️ Kasvihuoneessa myös jokunen hieman rakkautta kaipaava kukka ihan...
06/07/2026

Sateisen alkuviikon kunniaksi loput kesäkukat 2€/kpl ☺️ Kasvihuoneessa myös jokunen hieman rakkautta kaipaava kukka ihan kaupan päällisiksi 😅

Juhannus taputeltu ja nyt palataan taas normaaliin päiväjärjestykseen ☺️Kuumin kesäkukkasesonki ohitettu, joten raapaist...
22/06/2026

Juhannus taputeltu ja nyt palataan taas normaaliin päiväjärjestykseen ☺️

Kuumin kesäkukkasesonki ohitettu, joten raapaistaan loput kesäkukat mukavaan -30% alennukseen ☺️ Löytyy myös erä viime kauden monivuotisia taimia 5€/kpl.

Mukavaa kesäkuun loppua kaikille 🤩

Eilisistä sateista selvitty ja nyt suunta onkin sitten koko ajan parempaan suuntaan ☺️ Kasvihuoneesta löytyy vielä hyvä ...
18/06/2026

Eilisistä sateista selvitty ja nyt suunta onkin sitten koko ajan parempaan suuntaan ☺️

Kasvihuoneesta löytyy vielä hyvä kattaus kesäkukkia, vie vaikka tuliaisiksi tai täytä se viimeinenkin vapaa ruukku sieltä varaston perältä😅 🌺

Juhannuksena putiikki palvelee seuraavanlaisesti:

To 9-16
Pe 9-12
La-Su Suljettu

Vietetään kaikki iloinen ja turvallinen juhannus ☺️

Osoite

Mäntyharjuntie 1265
Jaala
47710

Aukioloajat

Tiistai 09:00 - 16:00
Keskiviikko 09:00 - 16:00
Torstai 09:00 - 16:00
Perjantai 09:00 - 16:00
Lauantai 10:00 - 13:00

Puhelin

+358401432940

Ilmoitukset

Saat tiedon ensimmäisenä: lähetämme sinulle sähköpostia, kun Sannan Rauta ja Puutarha julkaisee uutisia ja tarjouksia. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua tilauksen milloin tahansa.

Oikopolut

Jaa

Kategoria